perjantai 20. helmikuuta 2015

Miksi tämä blogi on olemassa?


Tulin haastetuksi. Ihanainen Ellis heitti tännepäin mielenkiintoisia kysymyksiä bloggaamiseen liittyen ja minähän tartuin niihin innolla. Tässä siis jokusiakin totuuksia sekä alusta asti mukana olleille että matkan varrella kyytiin hypänneille.



1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggauksen?

Tämän blogi sai alkunsa reilut viisi vuotta sitten. Ensimmäisessä postauksessa liikuttiin hivenen jopa paskaisissa tunnelmissa, jos tällainen ilmaus sallitaan:) Sittemmin tyyli on siistiytynyt ja reviiri laajentunut.

En tarkalleen ottaen muista, miten itse alunperin päädyin blogien lukijaksi, mutta tykästyin valtavasti niiden tarjoamiin ideoihin ja innostavaan ilmapiiriin. Sekä hyviin tarinoihin, mahdollisuuteen kurkistaa jonkun toisen elämän valikoituihin sisältöihin. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, joten tämä tuntui aika luonnolliselta vaihtoehdolta kokeilla omiakin siipiä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten Strömssössä, koska alkuinnostus kesti tasan kahden postauksen verran ja sen jälkeen seurasi reilun vuoden hiljaisuus. Sittemmin blogin linja alkoi pikkuhiljaa löytyä ja mukaan kuvaan tuli myös omien tuunailujen ja projektien taltiointi sillä ajatuksella, että niistä voisi olla iloa jollekin muullekin kuin itselle. Kaiken tämän vuodatuksen jälkeen voin todeta, että kenties uteliaisuus lienee ollut suurin syys blogin perustamiseen. 

2. Onko mielestäsi parempi, jos blogissa keskitytään ainoastaan yhteen aihealueeseen, esim. sisustus, vai onko mielenkiintoisempaa lukea ns. sillisalaattiblogia, jossa on juttua vähän sieltä sun täältä?

Kuten ehkä olette huomanneet. niin tämän blogin linja  - jos sellaista edes on - vaihtelee laidasta laitaan. Tänne päätyy juttuja omaa sydäntä lähellä olevista kädentaidoista, sisustuksesta, kokkailusta ja puutarhahommista, sopivasti sekaisin. Samantyylisiä blogeja on omallakin lukulistalla. Monipuolisuus koukuttaa helpommin kuin pelkät villasukkien kuvat, vaikka niitäkin toisinaan tykkään katsella.

3. Miten suhtaudut blogimainontaan ja yhteistyöpostauksiin?

Kun mainonta ja yhteistyöpostaukset ovat hyvin suunniteltuja, sopivat blogin linjaan eivätkä hyppää liikaa silmille, minulla ei ole mitään niitä vastaan sen enempää muiden blogeissa kuin täällä omassanikaan. Kohtuus on kuitenkin tärkeää, eli en tykkää koko ruudun kokoisista mainoksista tai jaksa jatkuvasti lukea yhteistyön kautta saaduista tavaroista tai palveluista. Ennen kaikkea tykkään siitä, että tiedän, milloin luen mainosta, milloin jutun juurena oleva tuote tai palvelu on saatu yhteistyön kautta tai milloin mahdollisesti kirjoittajan tilille rapsahtaa pennosia, jos klikkaan jotain tekstissä olevaa linkkiä.

4. Luetko mieluimmin blogeja, joissa tekstit ovat mielenkiintoisia, mutta melko pitkiä ja joissa kuvilla ei ole niin suurta painoa, vai sellaisia, joissa pääpaino on kuvilla?

Tähän voisi todeta oikeastaan, että molempi parempi. Kuten tuolla alussa jo mainitsin, niin tykkään sekä kirjoittamiseeta että tarinoista. Ja sujuvasta, hyvin kirjoitetusta tekstistä. Tyylilaji on vapaa, mutta kirjoitusvirheet ja pelkkiin huutomerkkeihin tai hymiöihin päättyvät lauseet karkottavat minut hyvin nopeasti. Hyvin kirjoitettua tekstiä täydentävät kuitenkin aina kuvat. Kuvattomat postaukset eivät kauan jaksa kiinnostaa, mutta eivät toisaalta tekstittömät, pelkät kuvapläjäyksetkään ole oikein minun juttuja. Tykkään siitä, että kuviin on panostettu, niissä on joku juju. Toisaalta parhaita otoksia saadaan myös usein ilman liiallista suunnittelua, eli kuvissa saa näkyä hetkellisyys ja suunnittelemattomuus. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin suttuisuus, hämäryys ja epätarkkuus, jotka helposti alkavat häiritsemään. Hyviä tarinoita ja säällisiä kuvia näette toivottavasti myös täällä:)

5. Miten tärkeää blogin kirjoittaminen sinulle on ja mitä koet siitä saavasi?

Kyllä tämä tärkeää on, vaikka välillä itseilmaisuun saattaa tulla pitkiäkin taukoja. On hetkiä, jolloin ei ikään kuin itse saa aikaiseksi mitään mainittavaa, maailmassakaan ei tapahdu mitään tai sitten ei vaan jaksa kirjoittaa. Haluan, että täällä oleva sisältö on mietittyä, tekstit on luettu sen verran moneen kertaan, että pahimmat kirotusvihreet on perattu pois ja kuvista saa selvän. Sellaisen paketin kokoamiseen uppoaa sen verran aikaa, että aina sitä ei ole olevinaan ja silloin on parempi pysytellä hiljaa.

Tämä on minulle motivoivaa sekä kirjoittajana että kuvaajana. Blogi liittää minut myös sellaisiin yhteisöihin ja ihmisiin, joihin en välttämättä lainkaan muuten tutustuisi tai törmäisi, edes virtuaalisesti. Kommentit saavat lähes poikkeuksetta hymyn huulille ja tekevät koko hommasta entistä mukavampaa. Kiitos siitä juuri sinulle!

6. Kirjoitatko avoimesti, omalla nimellä blogiasi, vai tietävätkö siitä vain harvat ja valitut?

Tämä blogi on täysin avoin. En käsittele täällä juurikaan kovin henkilökohtaisia juttuja ja kuka vaan voi tämän löytää. Samaten kirjoittajan tiedot on halutessaan helppo saada selville, koska tämä on samalla jonkinmoinen näyteikkuna ja tiedotuskanava säännöllisen epäsäännöllisesti toimivan toiminimeni asioihin ja aikaansaannoksiin.  Olen kuitenkin sen verran huono henkilöni brändäyksessä, että en spämmää jokaista postausta esimerkiksi henkilökohtaiselle FB-seinälleni tai ole mukana kaikissa sosiaalisen median kanavissa. Näin ollen läheskään kaikki tuttuni eivät välttämättä tätä lue tai edes tiedä tämän olemassaolosta.

7. Minkä neuvon/neuvoja haluaisit antaa aloittelevalle bloggaajalle?

Sekaan vaan:) En väitä olevani millään tavalla mestari tässä hommassa, vaikka enemmän tai vähemmän aktiivisesti tätä onkin tullut jo useampi vuosi harjoiteltua. Aina oppii uutta ja kehittyy, mikä onkin jutun juoni mitä suurimmassa määrin. Niinpä rennolla otteella ja aitoudella pääsee jo tosi pitkälle. Ja kun vähän kiinnittää huomiota siihen, että teksti on luettavaa ja kuvista saa selvän niin blogeista löytyy lukemattomia mielenkintoisia maailmoja niin kirjoittajan kuin lukijankin näkökulmasta.

Haastan mukaan Ihanan talon Jaanan sekä Susannan Työhuoneeltaan.


2 kommenttia:

  1. Kiva, kun otit haasteen vastaan - oli mukavaa lukea sun ajatuksia bloggaamisesta. :) Tykkään kovasti sun blogista, se on just sopiva sekoitus mainitsemiasi asioita. Bonuksena on tietty se, että ollaan nähty jo ainakin pari-kolme kertaa livenä, joten se tuo oman lisänsä, kun tietää oikeasti kuka siellä kirjoittaa <3

    VastaaPoista