lauantai 10. tammikuuta 2015

Suuri Käsityö 1/2015


Uusi vuosi tuo mukanaan yleensä uusia haasteita ja tapoja. Niin tässäkin blogissa. Poimin kuukausittain kiinnostavimmat ideat ja toimivimmat mallit Suuresta Käsityölehdestä. Ja tässä tulee tammikuu.


Tammikuun lehti kolahti postiluukusta torstaina, juuri sopivasti viikonlopun ompeluksia varten. Kannessa komeilee neulesuunnittelija Veera Välimäki, joten jo kannen perusteella on odotettavissa ainakin mielenkiintoisia neuleita. Välimäen suunnittelemina nähdään palmikkojakku ja tuubihuivi. Näiden ohjeet ja koko lehden mallien kuvat näet täältä. Neuleita on muutaman viime vuonna ollutkin lehdessä mielestäni jopa hiukan liikaa muiden mallien määrään verrattuna. Mutta kyllä nyt yksi Veera aina menee:)


Lehdessä esiteltiin myös monenlaisia ompelijan käteviä apuvälineitä. Joista yksi varsin kätevältä kuulostava vehje on kaareva viivain. En ollut tuollaisen olemassaolosta aikaisemmin tiennytkään, mutta sen sijaan kaarevien piirrossaumojen kanssa aina silloin tällöin tulee taisteltua. Tuollainen melkein tekisi mieli hankkia ja Ompelijanmaailmasta niitä pitäisi saada. Tosin sellaista ei näytä putiikissa vielä olevan, lienee siis tulossa oleva uutuus. Perinteinen vaatturin viivain ajanee kyllä saman asian.



Lehden parasta antia omasta näkökulmastani olivat tällä kertaa trikoomekkojen kaavat. Lehdessä oli malli ja ohje useampaan kivannäköiseen, mukavantuntuiseen ja työarjessa erittäin käyttökelpoiselta vaikuttavaan mekkoon. Kun kyseisenlaisiin vaatekappaleisiin on varattuna kankaitakin jo vino pino, niin viikonloppu kuluu varmasti noiden ompeluhommissa. Onneksi kankaita on useampaan mekkoon, niin ei tarvitse tyytyä vain yhden mallin kokeiluun:)

Kuvan lehti ja mekkomallit Suuri Käsityö 1/2011.
Trikoomekkojen kaavat eivät sinänsä ole mitään uusia ja mullistavia, mutta tässä ne on on koottu helposti kaikki yhteen lehteen. Tammikuu taitaa olla siistin työpukeutumisen kulta-aikaa, kun pöydälläni on pyörinyt vastaava käyttökelpoisen oloinen malli kolmen vuoden takaisesta lehdestä. Valinnanvaraa siis todellakin nyt on. Toivottavasti myös vaatekaapissa tilaa, koska kangaskaapin tyhjennyshän vaan siirtää ahtausongelman ompeluhuoneen kangaskaapeista makuuhuoneen vaatekaappeihin..


Tekniikkavinkeistä huomioni kiinnittyi kaulahuiviin, joka neulottiin käsillä ilman puikkoja. Tuo käsivarsineulonta menee sormivirkkauksesta vielä yhden asteen isompaan ja krouvimpaan suuntaan. Lehdessä esiteltiin myös Novitan, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Suuri Käsityö -lehden yhteistyössä järjestämän villasukkakisan voittajat. Itseltäni tuollaisen kisan alkaminenkin oli mennyt kokonaan ohi, joten voittajat tulivat aivan yllätyksenä.

Pitkästä aikaa tuntui, että lehdessä oli paljonkin mielenkiintoista sisältöä, joka houkuttelee kaivamaan heti tarvikkeet esille. Monen monta edellistä lehteä olen selaillut ja tuskastunut siihen, kun ihmisille tarjotaan vain mahdollisimman helppoja, ilman mitään mallia ja muotoa olevia, kahden sauman ja yhden illan ompelumalleja. Niilläkin tietysti on paikkansa, koska välillä valmista pitää saada nopeasti. Mutta jos koko tarjonta kallistuu tuohon suuntaan, niin siinä mielestäni aliarvioidaan niin lukijoiden taitoja kuin vaatemakuakin. Minä ainakin hankin ja käytän mielummin kauniita ja hyvin istuvia vaatteita, vaikka ne sitten olisivatkin vähän kalliimpia tai niiden tekemiseen menisi enemmän aikaa. Lehden päätoimittaja vaihtui loppuvuodesta, joten toivotan tervetulleeksi tämän uuden suuntauksen ja innolla odotan, mitä se tuo tullessaan.

10 kommenttia:

  1. Kiva kun jaksat tehdä lehtikatsauksen. Minulla tulee selailtua ja ostettua Suurta Käsityötä aika harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tullut lehti monta vuotta. Läheskään aina siitä ei löydy mitään toteutettavaa, mutta sitten kun jotain kaavoja tarvii, niin on mukava kun niitä löytyy omista kaapeista. Ja melkein aina löytyy, kun noita on sen verran arkistoihin kertynyt.

      Poista
  2. Tosi kivat mekot! Osaisinpa ommella kaavoista. En kyllä ole koskaan kokeillut. Olen ommellut vain verhoja ja tyynyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan kokeilemaan ja sitten kysymään neuvoja FB:n ompelyryhmistä, blogeista tms. jos tulee tenkkapoo:) Yleensä lehtien ompeluohjeet ovat kyllä hyviä ja Youtubesta löytyy ohjevideoita joka lähtöön.

      Poista
  3. Mukava katsaus! Minunkin mielestä lehdessä on aika paljon neuleohjeita, sama esimerkiksi Modan kanssa (joka muuttuikin kotiliesi käsityöksi). Virkkaukseen kaipaisi vähän lisäjuttuja, ja aina ne poikien vaatteet tökkivät (yksi ja sama kaava). Monet kaavathan siellä kiertävät vähän uudistettuina, mutta käsityölehtien selaaminen on vaan niin mukavaa, etten vielä ole suuresti asiasta harmistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minultapa onkin mennyt tuo Modan nimenmuutos ihan ohi, kun aikas harvoin sitä selailen. Vaikka käsityölehtien selaileminen ON mukavaa:)

      Poista
  4. Kiitokset katsauksesta, tämä ostaa ko. Lehden heti huomispäivänä ihan vaan noiden trikoomekkojen takia! Työ vaatii siistiä pukeutumista mutta jakkupuvut jo tympivät, ja vartalolle sopivia valmismekkoja on hankala löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tästä katsauksesta oli hyötyä! Mulla on ittellä parikin mekkoa leikattuna, mutta ompelu on jumahtanut työkiireiden jalkoihin. Ironista kyllä, kun sinne töihin noita nimenomaan olisi kiva laittaa päälle..

      Poista