sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Suklaa-trifle


Ihana pitkä viikonloppu. Yksi lisävapaapäivä tuntuu heti paljon pirteämpänä olona ja vähempänä stressinä tekemättömistä jouluhommista. Itsenäisyyspäiväviikonloppuun on pipareiden teon lisäksi mahtunut hyvin syömistä ja vähän makeaakin herkuttelua. Pihvit, perunat ja uunijuurekset katosivat parhaimpiin suihin niin vauhdilla, että eivät ehtineet kuvaan, joten saatte nauttia vain jälkiruoasta. Eikös siellä jälkiruokamahassa kumminkin aina ole tilaa:)

Tein oman sovellukseni Hellapoliisin suklaa-triflestä:

Suklaa-trifle
4 annosta

12 kpl  minttusuklaafanipaloja
100 g   valkosuklaata
1,5 dl   vanhanajan vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g   laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
2 tl       vaniljasokeria
1 dl      mustikoita

Paloittele Fanipalat leikkuulaudalla pieniksi paloiksi ja murusiksi. Sulata suklaa vesihauteessa välillä sekoitellen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri.

Jaa vaniljakastike-tuorejuustoseos kahteen osaan. Sekoita toiseen puoleen sulatettu suklaa.

Kokoa jälkiruoka juomalaseihin tai korkeisiin jälkiruokamaljoihin. Laita astioihin kerroksittain Fanipalamurskaa, vaniljakastiketuorejuustoseosta, mustikoita ja suklaaseosta. Koristele halutessasi nonparelleilla.

Varsin helppo ja simppeli, mutta erittäin maukas jälkiruoka. Tätä voi muunnella lähes loputtomasti erilaisilla hedelmillä ja marjoilla sekä kekseillä. Kauhan varressa hääri allekirjoittanut, kameran takana mies.


Rauhallista sunnuntaita! Punatulen Lumipallokynttilät tarttuivat mukaan Tampereen Kädentaitomessuilta ja ovat maahan sataneen lumen lisäksi ilahduttaneet meidän itsenäisyyspäiväviikonloppuamme.

1 kommentti:

  1. Oijoi! Taitaa joutua tuota jälkiruokaa kokeilemaan. Noita kynttilöitä tulin ihailemaan, mielettömän kauniit. Monesti ostan ja ihailen erikoisia kynttilöitä, mutta en koskaan raaski niitä polttaa. Vaikka siihen tarkoitukseen ne on kai tehty.

    VastaaPoista