lauantai 14. syyskuuta 2013

Kädentaitojen superviikonloppu - Helsinki Design Week and other handicrafts


Tänä viikonloppuna pääkaupunkiseutulaisia kädentaidoista, designista ja kekseliäistä oivalluksista kiinnostuneita hellitään oikein olan takaa. Tapahtumia osuu Helsinki Design Weekin ja Kädentaitomessujen siivittämänä samalle viikonlopulle niin paljon, että ei meinaa kaikkiin edes ehtiä. Parhaani kuitenkin yritin ja rutkasti hyviä oivalluksia ja tekemisen meininkiä tarttui matkaan. Katu-uskottavuuden nimissä piti tietysti edustaa myös omalla olemuksellaan jotakin alussa mainituista asioista, joten tuunasin itseni Helsinki Design Week -kuntoon.


Lönkan Fidalta tarttui jokin aika sitten matkaan kokopitkä hame, jonka värit ja kuosi olivat kerrassaan vastustamattomat. Pitkänä hame olisi kuitenkin ollut melko raskas, joten saksin sen polvimittaiseksi, metsästin toiselta kirpparilta värimaailmaan sopivan paidan ja kietaisin hiuksiin yli jääneestä kankaasta surautetun huivin. Voilá!


Uudessä tyylikkäässä asussa suuntasin ensin Helsingin Wanhan Sataman Kädentaitomessuille. Mukaan tarttui mm. joulukorttitarvikkeita, joten jospa vaikka tänä vuonna kerrankin saisi tehtyä kortit ajoissa. Ei siis ainakaan voi syyttää materiaalien tai ideoiden puutetta, kummatkin ovat plakkarissa. Wanha Satama pursusi upeita esimerkkejä taitavien kädentaitajien töistä ja tarjosi runsaasti erilaisia materiaaleja. Mutta huh, sainpas pidettyä lankakeränäppini kurissa ja mukaan tarttui vain yksi vyyhti ja mm. ihanat Norot ja niihin kuuluva villatakkiohje eivät lähteneet mukaan. Kun edellinen Noro-neulekin on vielä lankoina kaapissa..


Wanhasta Satamasta suuntasin Kaapelitehtaan Design Market -tapahtumaan. Matkalla vastaan käveli ihmisiä kaikenmoisten kassien ja kantamusten kanssa ja kun pääsin pihaan, oli siellä jokseenkin ruuhkaista. Tosin sisällä ei sitten meinannut päästä edes eteenpäin. Mutta kun oppi luoviman ruuhkassa ja osui oikeille osastoille, löytyi varsinainen helmi: Vallilan Pohjola, John Nurmisen säätiön vanhojen karttojen mukaan painettu kangas. Työkaverin kanssa kävimme sisustuslehtien innoittamana etsimässä kyseistä kangasta jokin aika sitten Vallilan Outletista ja siellä kerrottiin, että se on joka paikasta loppu eikä kyseistä kangasta enää tehdä lisää. Ja nyt sitä lekotti kokonainen rulla myyntipydällä hintaan 8 euroa/metri! Eli teinpä työkaverin iloiseksi, kun tällainen ihanuus tuli vastaan:)


Eilen piipahdin Senaatintorin laidalle Bockin taloon avatussa MadeBy Helsinki -kollektiivin putiikissa. Siellä vietetään virallista avajaisviikonloppua nyt, joten kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa paikka. Design Market ja Wanhan Sataman messut ovat avoinna vielä huomenna sunnuntaina.


Vielä ennen kotiinlähtöä törmäsin hyvän tuulen saippuakupladesigniin, Ruffle Armyn tyyliin:) Näistä kaikesta innostuneena menen tekemään omaa designia Marimekon Lumimarja-kankaasta, josta on tarkoitus surauttaa siskolle verhot. Leppoisaa lauantaita täältä melkein ompelukoneen takaa!

**********

This weekend Helsinki celebrates Design Week and there is a lot of different happenings. I visited Helsinki Handicraft Fair in Old Harbour and  Design Market at Cable Factory, which is one of the most popular events during the week. Both of the events are open also tomorrow.

I also did something with design and handicrafts by myself and tuned a long skirt found from a flea market. After cutting and sewing for a while, I got a skirt and a scarf and when I found a shirt of appropriate colour from another flea market, the style was perfect:) Have a happy weekend!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana asu, just mun värit. Ja vau, mitä tapahtumia on nyt Helsingissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin kanssa niin noihin väreihin, kun bongasin hameen kirppisrekistä:)

      Poista
  2. Tuunaus on kyllä mitä mainioin, kelpaa kyllä kierrelläkin näissä vetimissä :) Ja olen edelleen katkera mainioista messuista, omassa kotikaupungissani on takavuosina moisia pidetty vain yhdet ja nekin pilattiin liian korkealla pääsymaksulla ja onnettomalla näytteilleasettajien määrällä. Täytynee selkeästi korjata tämä puute ja joskus karauttaa naapurikaupunkeihin messuilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut ovat kylä mainio tapa kerätä ideoita ja inspiroitua niistä omissa kaapeissa ehkä vuosiakin kierineistä lankakeristä ja varastoiduista materiaaleista. Pääkaupunkiseudulla kaikenlaista tapahtumaa on niin ettei kaikkeen edes kerkeä, mutta on toisaalta kiva hurauttaa esimerkiksi Tampereen kädentaitomessuille kerran vuodessa. Messureissuun tulee ihan erilaista hohtoa, kun pitää oikein lähteä vähän kauemmas:)

      Poista