tiistai 4. lokakuuta 2011

Valokuvien anatomiaa


Tänään en aio puhua mitään kuvassa olevasta ponchosta käsityönä. Sen sijaan aion pohtia ponchoa valokuvamallin ominaisuudessa. Todettakoon vain, että ponchon malli lienee kaikille tuttu, noita on täällä nähty jo vaikka kuinka monta.


Joten. Käsityöblogista kun on kyse, niin sanonta "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" sopii kuin nuppineula tyynyyn. Kuvasta näkee yhdellä silmäyksellä sen, minkä selvittämiseen sanallisin keinoin kuluisi aikaa ja hermoja, eikä vastaanottajalle siltikään välttämättä syntyisi halutunlaista käsitystä kohteesta. Tämän tietävät varsin hyvin ainakin kaikki ne, jotka joskus ovat kirjoittaneet joitakin käsityöohjeita. Materiaalien, mallin, käyttötarkoituksen ja kokonaisuuden lisäksi kuvasta välittyy myös aina tunnelma, on se sitten tarkoituksellista tai tahatonta.

Törmäsin mielenkiintoiseen keskusteluun hyvän käsityöblogin ominaisuuksista Herkulliset ajatukset -blogissa. En malta olla hiukan pöyhimättä tätä kuva-asiaa, koska se tai siihen liittyvät asiat nousivat useamman kerran tuolla keskustelussa esille.


Käsityöblogissa hyvät kuvat ovat tärkeitä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minkälainen sitten on hyvä kuva, se onkin monimutkaisempi juttu. Hyvä kuva voi olla klassisen kaunis, kultaisen leikkauksen asettelussaan huomioon ottava, tarkkaan harkittu ja mietitty. Se voi olla myös hetkessä napattu, nopeasti ohimenevän tilanteen, ilmeen, kokemuksen, tunteen tai oivalluksen tallettava otos, jonka ottamista etukäteen ei ole voinut suunnitella eikä kuvakulmia miettiä kovin tarkkaan. Se voi myös olla monenlaista muuta noiden väliltä.

Ite en väitä olevani mikään hyvä kuvaaja, mutta väitän, että tämän bloginpidon myötä olen oppinut muiden asioiden lisäksi paremmaksi kuvaajaksi kuin mitä olin ennen blogielämää. Käsitöillä on se hyvä puoli, että ilman elävää mallia ne eivät omana itsenään vilistä kameran edestä karkuun eivätkä pahemmin pane vastaan, kun niitä tiettyihin kuvausasemiin asettelee. Siinä ehtii kerran jos toisenkin miettiä kuvakulman valintaa ja sitä, mitä kuvalla haluaa kertoa.


 Poncho toimikoon tässä mallina siitä, kuinka samasta kohteesta erilaisissa ympäristöissä saa tunnelmaltaan hyvin erilaisia kuvia. Kuvankäsittelyohjelmalla näihin avautuisi vielä kolmas tai kymmeneskin ulottuvuus, mutta tässä on nyt  pysytty ihan luomulinjalla.

Ketä varten kuvia otetaan? Mitä niillä halutaan kertoa? Itselleni tärkeitä ovat informatiivisuuden lisäksi tunnelmat ja tarinat. Sitä se folkloristin koulutus teettää:) Blogi kehittyy koko ajan ja sen pitäjä siinä mukana. Ylipäätään joskus on hauska kaivaa esiin ihan ensimmäiset postaukset ja vertailla niitä nykyisiin aikaansaannoksiin. Siinä huomaa, miten tyyli on matkan varrella hioutunut ja muotoutunut omanlaisekseen. Ja eiköhän tällä samalla linjalla myös jatketa, joten tervetuloa matkalle mukaan myös uudet lukijat!

6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus!

    Olen miettinyt kuvista ihan samaa. Tällä hetkellä minua kiehtovat kuvat, jotka ovat onnistuneet kuvaamaan voimakkaita tunteita, tunnelmia tai välähdyksiä elämästä, jos näin voi sanoa.

    Vitsit, juuri muutama päivä sitten törmäsin blogiin, jossa kuvat - ja ennen kaikkea niiden tunnelma - olivat ihan omalla tasollaan. Linkitän, jos muistan vielä, mikä blogi se oli!

    Juuri tuon blogin kohdalla tulin kateudesta vihreäksi, niin upeita kuvia, että...

    Nykyään on alkanut myös hieman tökkiä kuvat, jotka ovat kyllä periaatteessa todella upeita, mutta juuri tuo tunnelma ja hetken kuvaus puuttuvat niistä. Jotkut kuvat ovat silmälle hienoja, mutta ovat vain "kuvia". Ymmärrät varmaan, mitä yritän tässä sanoa. :D Olen miettinyt omalla kohdallani, miten sitä fiilistä saisi omiin kuviinsa.

    Kun kuvaa tuotekuvia, niihin on ehkä aika vaikea saada mitään syvällisempää, mutta kyllä jotkut onnistuvat siinäkin. Esim. noissa yläkuvissasi, poncho rannalla, on jotain, mitä pelkkä poncho henkarissa ei kuvaisi. En tosin osaa pukea sanoiksi, mutta kumminkin....

    Kiitos linkityksestä, ja hyvää yötä! :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
  3. Liisa: kiitos kommentista, hyviä pointteja. Olet hyvin jäljillä siinä, mitä yritin noihin kuviin liittyen kertoa. Saman olen havainnut, että tuotekuvien kohdalla mielikuvitksen pitää antaa lentää, jotta kuvissa näkyisi muutakin kuin vain se tuote. Ja sillä muulla tarkoitan juuri tunnelmaa, persoonaa, mielentiloja yms. Mitä enemmän tätä asiaa pohtii, sen luovempia ratkaisuja tulee mieleen ja silloin toivottavasti ollaa sillä tiellä kohti tuollaisia kerroksellisempia kuvia.

    Lila: Mukavaa, jos kuvat näyttävät sinunkin silmiisi kauniilta. Kauneushan sanotaan aina olevan katsojan silmässä, mutta tuosta rantakuvasta tykkään itsekin kovasti.

    VastaaPoista
  4. Yksi kuva sanoo enenmmän kuin tuhat sanaa :)

    VastaaPoista
  5. Mitä kuvalla halutaan kertoa ja miten se kerrotaan? Mitä lukija sitten haluaa nähdä? Rannalla otetut kuvat kertovat tunnelmasta ei niinkään käsityöstä. Sisäkuvat taas tuovat käsityön paremmin esille. Kaikki ovat hienoja kuvia. Sanoma vaan on erilainen ja kohderyhmäkin.

    VastaaPoista
  6. Anneli: käsitöiden kohdalla pätee kuviin juurikin tuo sanomasi varsin hyvin.

    Tuulikki: Kiitos hyvin pohdiskellusta kommentistasi. Niinhän se on, että blogin pitäjällä on joku idea siitä minkälaisia kuvia hän haluaa blogiinsa laittaa ja lukijat taas tykkäävät tietynlaista. Se, kohtaavatko nämä mieltymykset onkin sitten mielenkiintoinen asia. Käsitöiden kohdalla juuri sellaiset kuvat missä työ on pääosassa ja mitkä esittelevät työn mahdollisimman havainnollisesti ovat yleisiä. Sitten kun yrittää yhdistää sekä tuon havainnollisuuden ja informatiivisuuden sekä tunnelman, niin siinä onkin haastetta.

    VastaaPoista