lauantai 15. lokakuuta 2011

Uskon asia


En koe olevani erityisen uskonnollinen ihminen. Niinpä korkeimpien voimien sijasta puhutaankin vähän uskosta itseen ja uskosta ohjeisiin. Olin tänään töissä messuilla, jotka liittyvät omiin kokemuksiini ainoastaan sillä tavalla miten kaikki naispuoliset tavalla tai toisella ovat sidoksissa ikinuoruutta tarjoaviin kauneudenhoitotuotteiden purkkeihin ja voiteisiin. Varsinaisen leipätyöni kanssa tämän päivän työkeikalla ei ollut mitään tekemistä. Joten voin sanoa olleeni siinä mielessä äysin vieraassa ympäristössä. Vakuuttamassa ihmisiä asioista, joita en itsekään kovin hyvin tiennyt tai joihin minulla ei ollut minkäänlaista koulutuksen tuomaa asiantuntemusta tai tietoa.


Olin messuilla hätäapuna, mutta olipa paikallaolon syy mikä tahansa, asiakas olettaa saavansa asiantuntevaa ja kaikinpuolin kohteliasta palvelua. Asiakaspalvelutehtäviä paljon hoitaneena asiakaspalvelu yleensä sujuu ja on helppo hypätä roolista toiseen, kun sen puolen peruskuviot ovat hanskassa. Loppu onkin sitten tuollaisessa vieraaseen ympäristöön heitetyssä tapauksessa aika tavalla uskon asia. Olen huomannut aiemminkin ja jälleen kerran se tuli todistettua, että kun on itse tarpeeksi vakuuttava siin mitä tekee, huomaa vaikuttavansa enemmän asiantuntevalta kuin oikeasti onkaan. Epävarmuudellahan saa helposti pilattua asiakastilanteen, vaikka tietäisikin puhumistaan asioista paljon. Jos niitä ei osaa tarpeeksi itsevarmasti ja vakuuttavasti kertoa eteenpäin, ei saa asiakasta vakuuttuneeksi.


Messuilta siis selvisin mainiosti. Samalla strategialla selvisin myös imetyspaitojen ompelusta, vaikka minulla ei itsellä ole lapsia eikä muutenkaan yhtään minkäänlaista käytänön kokemusta siitä, minkälainen imetyspaita käytännössä toimii, mitä pikkuniksejä siinä pitää olla tai mitä siinä missään tapauksessa ei saa olla. Näiden kuvissa näkyvien imetyspaitojen ompelussa ei auttanut muu kuin luottaa hyviin ja selkeisiin ohjeisiin. Siihen, että ohjeet on laatinut sellainen henkilö, joka oikeasti tietää mistä puhuu ja on osannut tärkeät asiat myös ottaa huomioon ohjetta laatiessaan.


Minulla on monesti tapana tehdä ohjeisiin omia sovelluksia, muuttaa vähän sitä tai tätä tai tehdä tuo ja tuo toisella tavalla kuin alunperin on neuvottu. Tässä tapauksessa ei kyllä tehnyt mielei paljon lähteä sooloilemaan, koska yhtäkkiä oltiin alueella, jossa se oma maalaisjärki ei toiminutkaan. Kun ei ollut mitään kokemusta tai tilannetta, johon omia ratkaisujaan olisi voinut peilata. Niinpä sitä mentiin sokeana ohjeen ehdoilla.

Paidat eivät taida ihan vielä olla käytössä, mutta kunhan masuasukki tulee maailmaan niin enköhän kuule näiden toimivuudesta lisää. Nämä kuuluivat samaan äitiysvaatetilaukseen kuin aiemmin esitellyt paidat ja housut.

2 kommenttia:

  1. Käteviä paitoja äideille. Ennen ei ollut tuollaisia, vaan piti tyytyä tavallisiin :)

    VastaaPoista